Wednesday 6 February 2019

Uusi vuosi, uudet jekut

*Puhaltelee pölyjä näppikseltä*

*Meinaa tukehtua pölypilveen*

Köh-köh!

Tervehdys, Maan asukkaat! Täällä sitä taas ollaan, onkohan siellä ruudun takana ketään?

Poikalapsi täytti muutama viikko sitten vuoden, ja meikäläisen äitiysloma tuli sitä myöten päätökseen ja palasin takaisin töihin, mikä hassua kyllä tarkoittaa sitä, että mulla on jopa aikaa taas postailla enemmän blogin puolelle! Kotona jos yrittää vähän läppärin kantta raottaa, niin kaksi meillä asuvaa kääpiötä on heti hakkaamassa näppistä, eikä hommasta tule niin sanotusti lasta eikä lammasta. Niinpä viime vuoden aikana en tosiaan montaa postausta saanut aikaan, ja perinteiset joulukalenteritkin esittelin tällä kertaa vain Instan puolella.

Viime vuosi vilahti ohi aivan hillittömän nopeasti muutenkin! Poikalapsen lisäksi perheeseen liittyi myös uusi nelijalkainen jäsen, eli Banana-nimellä kulkeva hevoslapsi, ja siinähän se aika sitten tosiaan menikin kuin siivillä, kaikenkarvaisten lasten kanssa telmiessä. Kynsihommille on nipistetty aikaa silloin tällöin lähinnä yöunista, ja samoilla lakkauksilla on tullut vedettyä viikkokausia.


Suomessa tuli myös käytyä, peräti neljä kertaa neljän kuukauden aikana, se alkoi kyllä olla jo vähän liikaa! Yhden lapsen kanssa matkustaminen oli vielä suht helppoa, kahden kanssa ei, vaikka onneksi oma äitini oli apukäsinä kolmella reissulla! Sillä yhdellä kertaa kun niitä apukäsiä ei ollut, niin mm. myöhästyimme yhdeltä lennolta, aargh!

Joulukuu oli suoraan sanoen aika perseestä, mieheni oli vakavassa auto-onnettomuudessa, ja heti sitä seuraavana päivänä anoppi, jota en ollut koskaan ennen edes tavannut, tuli meille kuukaudeksi kylään, jonka takia jouduin siirtämään koko kynsihuoneeni sisällön olohuoneeseen (ja sitä sisältöähän riittää!) Siinä saikin keksiä patentin poikineen, että saa pennut pysymään poissa Helmereistä ym. Anoppi on onneksi ihan mukava, mutta epäsosiaalisena suomalaisena mun oli vähän vaikea tottua siihen, että kotonani on joku mulle vieras ihminen. (Käsi pystyyn, kuka ylipäätään haluaa asua anoppinsa kanssa?) Erinäisistä syistä johtuen kävikin sitten niin, että kaksi kuukautta myöhemmin anoppi asuu meillä edelleen! Tällä hetkellä se on oikeasti ihan kätevää, varsinkin nyt kun oon tosiaan taas töissä, ja mähän teen yötyötä, eli saan nukkua rauhassa kun anoppi hoitaa lapsia!

 

Miehen onnettomuus vaikutti ja tulee vaikuttamaan tulevaisuudensuunnitelmiimme, eikä valitettavasti mitenkään positiivisesti. Tällä hetkellä eletään kuitenkin toivossa, että yksi iso haave toteutuisi, ja saisimme tänä vuonna ostettua ihan oman talon. Se ei täällä Suur-Britanniassa nimittäin olekaan mikään ihan helppo eikä nopea prosessi!

Siinäpä ne tärkeimmät sitten taitaa ollakin noin niinkuin tiivistettynä. Mitä teille kuuluu? : )